Asuntolainaa.com

Kun etsit, harkitset, tarvitset asuntolainaa.

Etusivu: Asuntolainaa haetaan asunnon ostamiseksi

Asuntolainaa haetaan asunnon ostamiseksi

Asuntolainaa harkittaessa kannattaa selvittää huolellisesti kuinka paljon lainaa tarvitaan, kuinka paljon lainaa voi saada, minkälainen asuntolaina sopii senhetkiseen elämäntilanteeseen, paljonko lainan maksuerät kuukausittain tulevat olemaan ja millä ehdoilla lainan voi saada. Joistain pankeista asuntolainaa voi saada asunnon hankkimisen lisäksi asunnon peruskorjaamista varten. Asuntolainan vakuutena voi yleensä toimia ostettava asunto tiettyyn rajaan asti, mutta yleensä ainakin osa lainasummasta on taattava jollain muulla keinolla.

On tärkeää muistaa, että asuntolainaa, joka on käytettävissä, ei tule käyttää muuhun tarkoitukseen kuin mihin se on myönnetty. Esimerkiksi komediasarja The Officessa kirjanpitopuolella toimiva Kevin mietiskeli kerran voiko hän käyttää jäätelövaunun perustamiseen myönnettävän luoton (esimerkiksi ravikilpailuissa tai muutoin kertyneiden) pelivelkojen maksamiseen. Asuntolainaa ei voi siis käyttää esimerkiksi kylpyhuoneen seinien laatoittamiseen Takuutuonnin marmorilaatoilla samalla kun sinne tehdään putkiremontti.

Pitkällä tähtäimellä asuntolainan maksaminen voi olla kannattavampaa kuin vuokralla asuminen. Rahoituslaitokset voivat ryhtyä myöntämään asuntolainaa täysi-ikäiselle henkilölle, joka on maksukykyinen ja raha-asiansa hyvin hoitanut.

Asuntolainan korko muodostuu viitekorosta ja sen päälle laskettavasta korkomarginaalista. Korkokustannuksiin voi vaikuttaa valitsemalla jonkin useista lainan lyhennystavoista, kuten annuiteetin, tasalyhennyksen tai kiinteät tasaerät. Lyhennystapaa valittaessa kannattaa miettiä halutaanko takaisinmaksun tapahtuvan niin, että kuukausierät pysyvät samansuuruisina koko laina-ajan, vai onko tärkeää maksaa laina pois päiväjärjestyksestä tietyssä ajassa.

Annuiteetti on hyvä vaihtoehto sellaiselle henkilölle, joka haluaa tietää kuinka pitkään lainaa maksetaan. Annuiteetissa takaisinmaksuerät ovat samansuuruisia lähtötilanteen aikana, mutta maksuerä voi muuttua koron muuttuessa. Lyhennyksen osuus on annuiteettilyhennyksessä pieni. Lyhennyksen määrä kasvaa laina-ajan kuluessa ja samalla tietenkin korkojen määrä pienenee. Tasalyhennyksessä maksetaan edellistä suurempia maksueriä. Siinäkin lainan lyhennys tapahtuu samansuuruisten maksuerien tapaan, mutta maksuerän suuruuteen vaikuttaa korkotasot. Jos viitekorko nousee niin silloin maksuerien summat nousevat. Viitekoron laskiessa maksut peienenvät. Kun lainan pääoma pienenee, tasalyhennyksessä koron euromääräinen summa pienenee, mikäli korkotasoon ei tule muutoksia. Kiinteän tasaerän avulla voidaan varmistua siitä, että maksuerä pysyy aina samana vaikka lainan takaisinmaksuaika venyisikin. Kiinteässä tasaerässä maksetaan, kuten sen nimikin jo sanoo, aina yhtä suuria takaisinmaksueriä. Viitekoron noustessa laina aika venyy, viitekoron laskiessa laina-aika lyhenee. Takaisinmaksuerä ei kuitenkaan kasva eikä pienene.

ASP

ASP-tili on tarkoitettu 18-30-vuotiaille henkilöille, jotka haluavat ostaa ensiasuntonsa. ASP-tilin avulla voi säästää rahaa asuntoa varten ja saada kasaan ainakin kymmenesosa asunnon ostohinnasta, jonka jälkeen pankki voi lainata loppuosan. ASP-säästämisessä vähimmäissäästöäaika on noin kaksivuotta. Säästämisen tulee sisältää ainakin kahdeksan neljännesvuositalletuserää, joskin niiden ei ole pakko olla peräkkäisiä. Vähimmäistalletus kerrallaan tulee olla 150 euroa. ASP-laina voi olla kymmenestä 25 vuoteen. Lainaa voi käyttää myös omakotitalon rakentamiseen tai rakenteilla olevan talon ostamiseen. Pelkän tontin ostamiseen, eikä asumisoikeusasunnon tai osaomistusasunnon ostamiseen ASP-laina ei voi saada.

Vakuudet

Asuntolainaa haettaessa lainanhakijan maksukyky on pankin kannalta tärkein tekijä. Maksukyvyn lisäksi pankki haluaa saada lainalle vakuudet. Yleensä vakuudeksi kelpaa se asunto, jota varten lainaa otetaan. Asunto voi kattaa lähes kokonaan vakuustarpeet, tai se voi kattaa vakuuksista esimerkiksi 75 prosenttia ja loppuosalle on hankittavat muunlaiset vakuudet. Jotkut pankit, kuten Nordea, myy puuttuvalle vakuusosalle takauspalveluita. Myös valtiolta voi saada osatakauksen enintään 10 prosentille. Lisävakuuksiksi kelpaavat esimerkiksi kiinteistöt, huoneistot, arvopaperit ja muu sellainen omaisuus, jonka on helposti muutettavissa rahaksi. Henkilötakauskin voi tulla kyseeseen.

Avoimet työpaikat
Tällä hetkellä avoinna olevat työpaikat paikkakunnittain.
Vakuutustieto
Tietoa erilaisista vakuutuksista.
Ulosotto
Tietoa ulosotosta, suojaosuudesta ym. Etusivulla julkaistaan myös muiden omia, hyvin henkilökohtaisiakin, kertomuksia ulosoton toiminnasta.
Valuuttalaskuri
Ajan tasalla oleva valuuttalaskuri ja valuuttakurssit. Helppo muuntaa esimerkiksi eurot dollareiksi ja toisinpäin.
Paikkakunta.net
Tietoa eri Suomen paikkakunnista.
Säästövinkkejä
Muista, että pienistä hiluista voi kertyä mukavan kokoisia summia.

© Asuntolainaa.com 2023. Kaikki oikeudet pidätetään. Ota yhteyttä palvelun ylläpitoon.